maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulu tuli ja meni

Näin se ihana joulukin tuli nopeasti ja meni vieläkin nopeammin. Ihanaa oli ja muutamia lahjoja sain. Tärkein oli varmaankin ajankääntäjäkoru, HP-fanina arvostin lahjaa todella paljon.
Poika sai hirmu kasan lahjuksia. Ensin jouluaattona isin kanssa ja sitten tapsanpäivänä vielä kun tuli kotiin niin pukki oli tännekin jättänyt hirmusti paketteja. Voi sitä pikku-lapsen riemua. Ihana oli katsella.

Mutta asiaan, tällä kerralla aion esitellä mitä ennen joulua väsäilin lahjoiksi sukulaisille ja ystäville.

Lokakuussa mieleeni tuli tehdä sukat omalle murulle. Videopelien ystävänä hän sai Zelda-sukat.
Perus villasukan ohjeella tehty, johon keltaisella suoraan neulottu logo.
Lanka: 7 veljestä ja puikot 3½

Sukkien neulomisen makuun päästyäni päätin kaverini lapsille tehdä myöskin sukat.
Nämä tulivat yhdelle 7-vuotiaalle Puuskupuh-tyttöselle. Teksti on neulottu suoraan sukkaan.
Lanka: 7 veljestä ja puikot 3½

Tässä vaiheessa opettelin silmukan jäljentämisen ja se kannatti. Kuvio on siis tehty em. tavalla ja taas Joulupukinkonttiin tuli yhdelle 4-vuotiaalle pikku Mario-fanille sukat.
Lanka: 7 veljestä ja puikot 3½

Pikkuveljelleni ja vaimollensa väsäilin samanlaiset Black-metal villasukat joululahjaksi. Pentagram-kuviot on tehty silmukkaa jäljentämällä.
Lanka: 7 veljestä ja puikot 3½

Tässäpä nämä tämän vuoden joululahja tekeleet. Aika loppui kesken pahasti. Paljon jäi toteuttamatta ideoita. Täytynee aloittaa ensi vuoden lahjat jo tammikuussa :D




1 kommentti: