maanantai 26. tammikuuta 2015

Kunnon Hama-helmi viikonloppu....

Vihdoinkin pääsin tekemään hama-helmistä kivoja kuvatuksia. Joo, ei tullut vielä(kään) paketti Kiinasta, mutta viikolla kävin Br-leluista ostamassa helmiä kun olivat tarjouksessa. Siinä sitten perjantaina tein lapsukaiselle ja miehelle muutamat kuvat.

Poika oli riemuissaan kun tuli kotiin isältänsä ja äiti oli väsännyt hänen lempparin, Totoron kavereineen.
Tarvikkeet: Hama-helmi MIDI ja niille sopiva neliskanttinen taulu

Miehekkeelle väsättiin poitsun kanssa Pokemonista tutut Charmander ja Charizar.
Miehekkeen lemppari Pokemon. Charmeleonkin oltaisiin tehty, mutta oranssit helmet loppuivat :(
Työnjakokin oli seuraava, mie tein ja poika etsi sopivan värisiä helmiä :)
Tarvikkeet: Sama kuin ylin kuva

Itsekseni väsäsin vielä Final Fantasy Vivin, kun kerta vauhtiin pääsin.

Tällä hetkellä työn alla on vähän suurempi Hama-helmi juttu, mutta ei siitä vielä sen enempää. Kunhan valmistuu niin laittelen juttua. Lisäksi neulon miehelleni huivia, josta myöskin tulee juttua valmistuttuaan. 

En ole saanut aikaiseksi etsiä vanhoja kuvia, jotta saisin jutun vanhoista tekeleistäni, mutta kyllä mie vielä innostun senkin tekemään.



maanantai 12. tammikuuta 2015

Hyvää uutta-vuotta 2015!

Tää vuosi on lähtenyt nopeasti käyntiin, tai aika ainakin on mennyt sukkelasti. Nyt ollaan jo melkein tammikuun puolessa välissä :O

Käsitöitten saralla on ollut nyt hiljaisempaa, kuin loppuvuodesta, mutta yhdet lapaset oon kerennyt tehdä. Kaveri täytti 33-vuotta ja jotakinhan sitä täytyi lahjaksi keksiä. Päädyin punk-henkiseen kuvioon, kun kerta kyseinen ystävä siitä tykkää. Aluksi ajattelin tekstiä 'punks never die' mutta Anarchy-kuvio oli miusta parempi.

kuvio on tehty silmukkaa jäljentämällä
lanka: 7 veljestä ja puikot 3½

Uutena-vuotena laitettiin kaverin kanssa hama-helmi tilaus ulkomaille ja nyt sitten vaan ootellaan että tulisivat. Ideoita olisi jo vaikka millä mitalla....pojalle pitäisi esimerkiksi Totoro-hahmo tehdä :)

Aattelin että voisin tässä lähiaikoina tehdä esittelyn vanhoista, jo tehdyistä käsitöistäni, mitä nyt vielä on jäljellä, kun osa on lähtenyt jo maailmalle ja en ole niitä ymmärtänyt silloin kuvata. Kumminkin jotain tuolta löytyy: ompeluksia ja onpa yhdet ITSELLENI tehdyt pitkät villasukat. Täytynee tässä pikkuhiljaa aloittaa vanhojen kuvien etsintä ja kuvata uusia.

Että tämmöstä täällä, tulispa jo ne helmet :)